DÜSSELDORF TONHALLE: 2nd June
Photos, Maarit Kytöharju
![]()
“Kristiina Helin took over the direction of the concert performance. And she did a really great job. While usually the choir stands at the back and the orchestra in front, and the soloists position themselves at the ramp in order to rise from their chairs when they enter, Helin really makes use of all the spatial conditions. Orchestra and chorus are placed next to each other, the singer-performers are provided with smaller accessories and are allowed to move scenically. Those who wish to criticise here may at least ask why the orchestra and chorus, although coming from different stage risers, do not appear in parallel, thus saving time in a three-hour performance. In addition, the choristers are provided with headdresses that one may assume are contemporary 8th century headdresses. “
Michael S. Zerban
https://www.rondomagazin.de/bdw.php
![]()
“In addition, director Kristiina Helin staged the events discreetly: the orchestra and the choir sit opposite each other on stage, the women wear old-fashioned white bonnets and fantasy hats, the men wear white bibs reminiscent of clerical baffles. Genoveva is wearing a white dress, her opponent Margaretha is wearing a black one, and the rest of the male soloists are wearing plain black with shiny white gloves. The sparse scenic events take place on a narrow area in front of the choir and orchestra, the animation team IC-98 runs artfully conceived videos on a large projection screen, which can be associated with the plot: An elongated classical castle front with columns , on which the seasons and apparently centuries pass almost imperceptibly, which weathers, snows in and grows over. Then a rotating circle of greenery, then thorns, a desolate hill with leaning flagpoles, finally a wildly moving sea, as if you were at the "Flying Dutchman".
Regine Müller
https://rp-online.de/kultur/duesseldorf-die-oper-genoveva-beim-schumann-fest_aid-91541607
“The performance is visually underpinned by an artist duo called IC-98. Like a copperplate engraving, their black-and-white animations show a market hall resting on Greek columns by a river that changes constantly over time. Meanwhile, the images do not push themselves into the foreground. The cross-fades are almost imperceptible and do not distract - one registers this with gratitude - from the music.”
Von Anke Demirsoy/Reheinische post
Opener of the Schumannfest Wallflower in a first-rate cast Düsseldorf - Right at the beginning, the Schumannfest presented a musical gem: the Helsinki Baroque Orchestra conducted by Aapo Häkkinen brought Robert Schumann's only opera, "Genoveva", to the Tonhalle.
https://www.rondomagazin.de/bdw.php
Außerdem hat Regisseurin Kristiina Helin das Geschehen dezent inszeniert: Auf der Bühne sitzen sich das Orchester und der Chor gegenüber, die Damen tragen altertümelnde weiße Häubchen und Fantasie-Hüte, die Herren weiße Lätzchen, die an klerikale Bäffchen erinnern. Genoveva trägt ein weißes Hängerchen, ihre Gegenspielerin Margaretha ein schwarzes, das restliche männliche Solistenpersonal schlichtes Schwarz mit signalhaft weiß leuchtenden Handschuhen. Das karge szenische Geschehen spielt sich auf einer schmalen Fläche vor Chor und Orchester ab,
auf einer großen Projektionsfläche lässt das Animationsteam IC-98 kunstvoll ersonnene Videos ablaufen, die allenfalls assoziativ mit der Handlung in einen Zusammenhang zu bringen sind: Eine langgestreckte klassizistische Schlossfront mit Säulen, an der Jahreszeiten und offenbar Jahrhunderte fast unmerklich vorbeiziehen, die verwittert, einschneit und zuwächst. Dann ein sich drehender Kreis mal aus Grünzeug, dann aus Dornen, eine öde Anhöhe mit schiefen Fahnenmasten, schließlich ein wild bewegtes Meer, als wäre man beim „Fliegenden Holländer“.
Regine Müller
“Kristiina Helin took over the direction of the concert performance. And she did a really great job. While usually the choir stands at the back and the orchestra in front, and the soloists position themselves at the ramp in order to rise from their chairs when they enter, Helin really makes use of all the spatial conditions. Orchestra and chorus are placed next to each other, the singer-performers are provided with smaller accessories and are allowed to move scenically. Those who wish to criticise here may at least ask why the orchestra and chorus, although coming from different stage risers, do not appear in parallel, thus saving time in a three-hour performance. In addition, the choristers are provided with headdresses that one may assume are contemporary 8th century headdresses. “
Michael S. Zerban
https://www.rondomagazin.de/bdw.php
“In addition, director Kristiina Helin staged the events discreetly: the orchestra and the choir sit opposite each other on stage, the women wear old-fashioned white bonnets and fantasy hats, the men wear white bibs reminiscent of clerical baffles. Genoveva is wearing a white dress, her opponent Margaretha is wearing a black one, and the rest of the male soloists are wearing plain black with shiny white gloves. The sparse scenic events take place on a narrow area in front of the choir and orchestra, the animation team IC-98 runs artfully conceived videos on a large projection screen, which can be associated with the plot: An elongated classical castle front with columns , on which the seasons and apparently centuries pass almost imperceptibly, which weathers, snows in and grows over. Then a rotating circle of greenery, then thorns, a desolate hill with leaning flagpoles, finally a wildly moving sea, as if you were at the "Flying Dutchman".
Regine Müller
https://rp-online.de/kultur/duesseldorf-die-oper-genoveva-beim-schumann-fest_aid-91541607
“The performance is visually underpinned by an artist duo called IC-98. Like a copperplate engraving, their black-and-white animations show a market hall resting on Greek columns by a river that changes constantly over time. Meanwhile, the images do not push themselves into the foreground. The cross-fades are almost imperceptible and do not distract - one registers this with gratitude - from the music.”
Von Anke Demirsoy/Reheinische post
Opener of the Schumannfest Wallflower in a first-rate cast Düsseldorf - Right at the beginning, the Schumannfest presented a musical gem: the Helsinki Baroque Orchestra conducted by Aapo Häkkinen brought Robert Schumann's only opera, "Genoveva", to the Tonhalle.
https://www.rondomagazin.de/bdw.php
Außerdem hat Regisseurin Kristiina Helin das Geschehen dezent inszeniert: Auf der Bühne sitzen sich das Orchester und der Chor gegenüber, die Damen tragen altertümelnde weiße Häubchen und Fantasie-Hüte, die Herren weiße Lätzchen, die an klerikale Bäffchen erinnern. Genoveva trägt ein weißes Hängerchen, ihre Gegenspielerin Margaretha ein schwarzes, das restliche männliche Solistenpersonal schlichtes Schwarz mit signalhaft weiß leuchtenden Handschuhen. Das karge szenische Geschehen spielt sich auf einer schmalen Fläche vor Chor und Orchester ab,
auf einer großen Projektionsfläche lässt das Animationsteam IC-98 kunstvoll ersonnene Videos ablaufen, die allenfalls assoziativ mit der Handlung in einen Zusammenhang zu bringen sind: Eine langgestreckte klassizistische Schlossfront mit Säulen, an der Jahreszeiten und offenbar Jahrhunderte fast unmerklich vorbeiziehen, die verwittert, einschneit und zuwächst. Dann ein sich drehender Kreis mal aus Grünzeug, dann aus Dornen, eine öde Anhöhe mit schiefen Fahnenmasten, schließlich ein wild bewegtes Meer, als wäre man beim „Fliegenden Holländer“.
Regine Müller
Luomisen tuskasta/Ohjelmakirja
Schumann ei ottanut Pyhän Genovevan hagiografiaa oopperansa aiheeksi, vaikka nimesi sen tämän mukaan, vaan yhdisti siihen keskiaikaisen tarun.
Keskiajalla pyhimykset olivat kirkon näkemyksen mukaan Jumalan palvelijoita ja ystäviä, joiden elämä oli tehnyt heidät hänen erityisen rakkautensa arvoisiksi. Eri uskontokunnat vainosivat toistensa potentiaalisia pyhimyksiä, sillä Jumalan ystävä pystyi muuttamaan tajunnantilojaan ja kykeni jo eläessään Jumalan avulla ihmetekoihin, kuten voittamaan uskonsotia. Pyhimyskandidaatit olivat vaarallisia, sillä heitä ei voinut kontrolloida. Etenkin naisia poltettiin noitina roviolla.
Oopperassa sekä Genoveva että Margaretha (joka on synnyttänyt avioliiton ulkopuolella) edustavat tällaisia voimakkaita naisia. Kristinuskossa nämä kaksi naismyyttiä ovat toisiaan täydentäviä ja tasapainottavia patriarkaalisen naiskäsityksen keskeisiä elementtejä. Kristillisen yhteisön arkkitehtuurissa ei ollut sijaa naiselle, joka ei ollut joko neitsyt tai huora.
Teema, joka todennäköisesti kiinnosti Schumannia, oli pyhyys tai jonkinlainen pyhyydelle ominainen myötätunto. Vaikka pyhimyskulttuuri on painunut historiaan, tajunnan tilojen muutokset kiinnostavat edelleen. Tänä päivänä länsimainen filosofia sekoitetaan sumeilematta itämaiseen ja toisinpäin, ja ne synnyttävät jatkuvasti uudenlaisia suuntauksia. Lisäksi perinteiset uskonnot eivät ole hävinneet mihinkään, päinvastoin.
Yksi aikamme pyhän kuvaus on hämeenlinnalaisen filosofin Johannes Ojansuun ajatus, jonka mukaan pyhyys on asennoitumisen tapa. Tapa kohdata se, mitä emme voi hallita. Pyhä ihminen ei ole hyvä ihminen vaan Ojansuun sanoin ”se, joka on käynyt rajalla”. Schumannia kiinnosti rajatila, josta hän todennäköisesti ammensi puhuessaan ympärillään liikkuvista hengistä.
Depressio on myös rajatila, tosin se on mielentila johon ihminen ikään kuin joutuu tahtomattaan ja josta ”ulos pääseminen” tuntuu vaativan lähes epäinhimillistä ponnistusta. Masentuneena ihminen kärsii. Kärsimys kuului Pyhimyksen olemukseen ja siten se voidaan myös nähdä mielentilana, josta ei pitäisikään yrittää pois. Voisiko olla niin, että kärsimys on tila, jossa ihminen on lähempänä totuutta kuin koskaan ennen? Kärsimyksen alkujuurena voidaan nähdä grandiositeetti, omakuvan muuttuminen, jolloin ihminen kokee suuruuskuvitelmia. Negatiivisista konnotaatioista huolimatta grandiositeetti eli suuruudenhulluus voidaan nähdä myös viimeisenä oljenkortena, johon ego eli minätunne tarttuu ennen kuvitteellista kuolemaansa.
Psykoanalyytikko C. G Jung puhuu masennuksesta näin: ”Tiedän missä potilaani ovat, sillä olen itsekin ollut siellä (…) minulle vain annettiin junalippu myös takaisin.” Mutta Jung jatkaa: ”Kuitenkin, eniten minun käy sääliksi niitä, jotka eivät ole koskaan lunastaneet edes menolippua.”
Schumann kärsi syvästä depressiosta. Puuttumatta sen syihin, en haluaisi sivuuttaa tätä tosiasiaa olankohautuksella, sillä ihmisen mielentila tai pikemminkin kyky etääntyä siitä on luomistyön ytimessä ja määrittelee pitkälti, millaisiin taiteellisiin ulottuvuuksiin hän yltää. Depressio on mielestäni kaikissa ihmisissä oleva pohjavire.
Säveltäessään Genovevaa Schumann todennäköisesti jo oli tai kävi rajalla. Hän käyttää peilin ideaa kuvatakseen mahdollisuutta nähdä toisen todellisuuden kuin sen, johon olemme tottuneet. Hän näki säveltäessään ja kävi pyhyyden tilassa.
Schumann käyttää kristillistä mytologiaa ja muokkaa kansantarua, hän on romanttinen mieli ja kokee syvästi tunteitaan. Hän on lähempänä esoteerista kuin järkeään mutta tuntuu siltä, ettei hän haluaisi antautua kumpaakaan suuntaan. Hän pysyy kysymyksen tilassa ja näin ollen jättää myös kuulijan tähän avoimeen tilaan.
*…täytyy löytää tai luoda teos, joka säteilee hiljaisuutta, ajattelen.*
SCHUMANN GENOVEVA
HELSINKI BAROQUE ORCHESTRA
CONDUCTOR AAPO HÄKKINEN
Arnold Schoenberg Chor:
Knights, ecclesiastics, sguires, retainers, country people, apparitions
Carolyn Sampson, soprano (Genoveva)
Marcel Beekman, tenor (Golo)
Johannes Weisser, baritone (Siegfried)
Marie Seidler, soprano (Margaret)
Felix Speer, baritone (Hidulphus)
Cornelius Uhle, bass-baritone (Drago)
Marcell Krokovay, bass, (Balthasar)
Zacharias Galaviz Guerra, baritone (Caspar)
Valentin Trandafir, (Angelo)
Visual concept: Kristiina Helin, collaboration with
IC-98 Visa Suonpää, Patrik Södrerlund/Animations
Stage direction and Costumes: Kristiina Helin
Costume assistant, Jussi Pyykkönen
HELSINKI BAROQUE ORCHESTRA
CONDUCTOR AAPO HÄKKINEN
Arnold Schoenberg Chor:
Knights, ecclesiastics, sguires, retainers, country people, apparitions
Carolyn Sampson, soprano (Genoveva)
Marcel Beekman, tenor (Golo)
Johannes Weisser, baritone (Siegfried)
Marie Seidler, soprano (Margaret)
Felix Speer, baritone (Hidulphus)
Cornelius Uhle, bass-baritone (Drago)
Marcell Krokovay, bass, (Balthasar)
Zacharias Galaviz Guerra, baritone (Caspar)
Valentin Trandafir, (Angelo)
Visual concept: Kristiina Helin, collaboration with
IC-98 Visa Suonpää, Patrik Södrerlund/Animations
Stage direction and Costumes: Kristiina Helin
Costume assistant, Jussi Pyykkönen